Kun jännitys lamaannuttaa
Vaikka voisinkin puhua tästä teemasta tuntikausia, tämän tekstin kirjoittaminen, ja erityisesti aloittaminen, tuntui silti tosi hankalalta. Mutta koen tärkeäksi, että se on yksi ensimmäisistä asioista, mistä täällä puhun.
Jännittäminen.
Meistä jokainen jännittää joskus jotain ja se on täysin okei. Normaalia jopa, jos niin voi sanoa. Omalla kohdallani jännityksestä on muodostunut niin kamala mörkö, että pahimpina hetkinä jännitän sitä, että alkaako mua jännittämään. Joskus jopa jännitän sitä, että alanko ylipäätään jännittämään sitä tietyn asian jännittämistä. Se on ihan h**vetinmoinen kierre.
Tällä hetkellä tilanne asian kanssa on yllättävän ok ja sekin hermostuttaa mua. Vaikka koenkin ylpeyttä siitä, että oon saanut tilanteen taas paremmin haltuun, niin silti päässä pyörii tasaisesti kysymyksiä, kuten “Miksi mua ei jännitä niin paljoa? Yllättääkö se joku kerta mut tosi pahasti?”
Seuraavaksi luvassa on aika raa’an rehellistä tekstiä aiheesta. Ja mua jännittää julkaista se.
Miten jännitys oireilee?
Disclaimer - nyt puhun vain ja ainoastaan itsestäni.
Mulla on aikanaan todettu paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Kävin niiden vuoksi kolme vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa, joka muuten oli paras asia ikinä. Tänä päivänä en identifioidu enää kyseisiin termeihin, enkä koe, että mulla olisi mielenterveydellisiä ongelmia. Vitsit, miten virkistävää onkaan sanoa niin!
Silloin sain paniikkikohtauksia, joiden aikana tuntui, etten saanut kunnolla happea ja aloin hyperventiloimaan. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, enkä osannut toimia - jäädyin täysin. Paniikkikohtaukset tulivat useimmin sosiaalisissa tilanteissa sekä syödessä (mun suhde ruokaan on myös aina ollut haastava, tästä ehkä lisää myöhemmin). Nämä saatiin kuitenkin haltuun oikealla lääkityksellä sekä terapialla.
Niiden lisäksi mukana on kulkenut jännitys, jota ei olla missään vaiheessa määritelty sen tarkemmin. Enkä välttämättä koe, että sille olisi tarvettakaan. Mutta siis, kun mua jännittää, mulla tulee fyysisesti paha olo. Oon oksentanut hyvin omituisissa paikoissa lukuisia kertoja, koska mua on jännittänyt. Kun mua jännittää niin en voi myöskään syödä. Ja se puolestaan aiheuttaa huonompaa oloa.
Eli kun mua jännittää, niin tulee paha olo.
Kun tulee paha olo, en syö.
Kun en syö, tulee paha olo.
- you see the problem?
Onneksi oon oppinut, että lähes kaikki on ratkaistavissa sipseillä, suklaalla ja ranskalaisilla. Tai paahtoleivällä ilman täytteitä.
Kun vähän kaikki jännittää
Nyt päästäänkin sitten siihen haasteellisimpaan osuuteen, eli tilanteisiin ja asioihin, jotka jännittää.
Kuinka paljon aikaa sulla on?
Tämähän ei ole siis mitenkään yksiselitteinen juttu. Mua jännittää lähes kaikki mun rutiineista poikkeava. Teen tähän nyt listan asioista, jotka mua jännittää:
Tapahtumat, juhlat, juhlapyhät ja synttärit - vaikka tykkäänkin juhlista tosi paljon, ne on pirun jännittäviä
Esiintyminen, esillä oleminen ja ihmisille puhuminen - ja jostain kierosta syystä hakeudun jatkuvasti näihin tilanteisiin uudelleen
Odottaminen - mikään ei ole pahempaa, kuin odottaa koko päivä kotona illalla tapahtuvaa asiaa
Tärkeiden ihmisten näkeminen - mitä merkityksellisempää se mulle on, sitä enemmän mua jännittää. Ei välttämättä joka kerta, mutta varsinkin kaikki erikoisemmat tilanteet ihanien tyyppien kanssa pistää kropan sekaisin.
Ulkona syöminen muiden ihmisten kanssa (joskus myös yksin) - tämä juontaa juurensa osin mun haasteisiin syömisen kanssa ylipäätään. Toistaiseksi mua jännittää kaikista vähiten syödä mun kolmevuotiaan lapsen kanssa sekä tulevien appivanhempien kanssa. Jopa oman miehen kanssa syöminen jännittää enemmän (ks. listan aiempi kohta). Muutaman kerran ollaan vaihdettu synttäridinnerit kotisohvalle tilattuun mäkkiateriaan, koska en pystynytkään lähtemään. Ehkä sen takia ei tehdä juurikaan ruokaan liittyviä suunnitelmia yhdessä - syödään vaan tilanteen osuessa kohdalle ja treffaillaan muuten <3
Sellaiset tilanteet, joissa ihmisten tai asioiden ympärillä, jotka muistuttaa mua mun mielenterveydelle hankalimmista vuosista - tällöin pääsen heti kiinni siihen vanhaan tunteeseen ja pelkään jääväni siihen jumiin
Mutta kaikista eniten mua on jännittänyt ja jännittää edelleen treffit. Siitä syystä treffailu onkin jäänyt aika vähälle mun elämässä ja valikoin tosi tarkasti ihmiset, joiden kanssa oon uskaltanut nähdä. Osan kanssa saatoin tosin tehdä virhearvion, mutta se kai kuuluu asiaan, heh. Hyvin useilla näistä treffeistä kävin välillä oksentamassa vessassa tai viereisessä pusikossa. Englannissa asuessani piti kerran jopa pyytää taksia pysähtymään kesken matkan, kun jännitys meni yli. Kuski odotteli kärsivällisesti mun silloisen deitin kanssa autossa.
Rakkaus <3
Psykoterapian ensimmäisillä kerroilla muistan sanoneeni, että mun pahin pelko on tän jännityksen takia on, etten koskaan tapaa mulle sopivaa ihmistä, rakastu ja saa lapsia.
Mutta kuten jo aiemmin mainitsinkin, niin nykyään kotona kuitenkin asustelee ihana, tempperamenttinen, hellä ja maailmaa tutkiskeleva kolmevuotias. Joten unelma äitiydestä kävikin toteen. Siitä on kiittäminen äärettömän upeaa Tinderissä tapaamaani miestä, jonka kanssa käytiin ensitreffeillä kävelemässä Töölönlahti ympäri ja nyt ollaan pian menossa naimisiin.
Hetken aikaa meidän ensitapaamisen jälkeen treffeillä käynti ei enää jännittänytkään niin paljoa, sillä olin löytänyt mun ihmisen. Tyypin, jonka kanssa voin olla täysin minä, kaikkine puolineni. Vauvavuoden jälkeen kahdenkeskeinen aika on luonnollisesti vähentynyt, joten nykyään jokainen treffikerta jännittää mua taas, sillä ne hetket on mulle niin tärkeitä ja tunteet on vahvasti esillä. Eli toisin sanoen, homma alkoi alusta ja mulle tulee taas paha olo, haha. Onneksi se hyväksytään ja tiedän, että vaikka välillä suunnitelmien perumiset ja muutokset harmittaa, niin maailma ei kaadu.
Tällä hetkellä suurin jännityksen aihe on parin kuukauden päästä lähestyvät häät, polttarit ja kaikki se rakkaus ja odotus, mitä niiden ympärille kertyy. Oon käynyt läpi päässäni jo miljoonia eri skenaarioita, ohjeistanut kaasoa ja hääneitoja, miten mut pidetään kasassa, haha. Ohjeet sisältävät mm. sipsejä ja Spritea.
Mutta odotan kyseisiä juttuja myös suurella innolla - en voi uskoa, että meen kohta naimisiin ja vieläpä maailman hyväsydämisimmän miehen kanssa. Joka on muuten myös aivan pirun komea! How lucky am I?
Uskallus mennä eteenpäin jännityksestä huolimatta
Opettelen jatkuvasti uusia toimintatapoja mun jännityksen hillitsemiseen ja sen kanssa elämiseen. Pikkuhiljaa löytyy aina uusia keinoja ja joskus tosi pienilläkin yksityiskohdilla, kuten käytettävillä sanoilla tai istumapaikalla voi olla iso merkitys.
Oon huomannut, että mitä avoimempi olen tän kaiken jännittämisen kanssa, sitä vähemmän se saa voimaa. Sitä vähemmän se hallitsee mua. On myös tärkeetä muistaa, että yksittäiset hankalat tilanteet ei tarkoita sitä, ettei mikään koskaan onnistu. On täysin ok, että saman päivän aikana on ensin innoissaan tulevasta asiasta, hetken päästä käy oksentamassa jännityspäissään, kädet täristen uskaltautuu lähtemään ja lopulta nauttii täysin sydämin. Niin se mulla usein menee.
Huh, tästä tulikin aika kattava opus. Ehkä mun pitää lähettää tämä jatkossa kaikille uusille tyypeille, jotka tapaan? Anyway, jos oot kova jännittämään, niin et oo yksin. Me pystytään silti tekemään mielettömän upeita asioita tässä elämässä ja ollaan arvokkaita.
Kuvat: Anrietta
Tutustu kirjoittajaan <3
Olen Tytti-Kaarina. Nainen, äiti, puoliso, ystävä ja yrittäjä. Innostun helposti uusista asioista ja rakastan suklaata sekä ah, niin ihania hömppäsarjoja.
Voisit tykätä myös näistä:
