Aluksi olin ihan varma, että näitä päiväkirjapostauksia satelee tänne vähintään joka viikko, mutta kappas vaan. Tää mimmi on hävennyt olemistaan vähän vähemmän viime aikoina!

Itsehän siis meinasin kieltää koko polttareiden järjestämisen, sillä ajatus yllätetyksi tulemisesta ja kaiken sen rakkauden vastaanottamisesta tuntui todella pelottavalta. Puhumattakaan siitä, että en tiedä yhtään, mitä päivän aikana tapahtuu. Mutta tiedättekö, se polttaripäivä oli yksi mun elämäni parhaista päivistä.

Ihanaa, miten hyvin otitte ekan osan tästä postaussarjasta vastaan! Tämä on ehdottomasti sellainen teema, mistä haluan puhua ja tulen puhumaan PALJON. Tässä taas pari kohokohtaa viime viikoilta

Oon vasta oikeastaan viimeisen kuuden kuukauden aikana (maaginen kolmekymppisyys) oppinut ymmärtämään keho-mieliyhteyden sen todellisessa merkityksessä. Yleensä me käytetään ajatteluun sekä päätöksentekoon meidän aivoja ja mieltä. Etsitään järkeviä tai oikeita ratkaisuja eri tilanteisiin. Mutta mitä, jos ensi kerralla tekisitkin päätöksen sun kehosta käsin?

Meistä jokainen jännittää joskus jotain ja se on täysin okei. Normaalia jopa, jos niin voi sanoa. Omalla kohdallani jännityksestä on muodostunut niin kamala mörkö, että pahimpina hetkinä jännitän sitä, että alkaako mua jännittämään. Joskus jopa jännitän sitä, että alanko ylipäätään jännittämään sitä tietyn asian jännittämistä. Se on ihan h**vetinmoinen kierre.

Ajattelin aloittaa julkisen häpeäpäiväkirjan. Ideana on listata siihen simppelisti asioita, jotka nosti enemmän tai vähemmän häpeän tunnetta pintaan. Kerro kommenteissa, jos joku näistä kuulosti tutulta. Jaettu häpeä on kaksin verroin kevyempi kantaa <3